Suomen Harrasteajoneuvoliitto (SHAL) on käynnistämässä yhdessä FHRA:n ja SA-HK:n kanssa kansalaisadressin keräystä sen puolesta, että vuotuista ajoneuvoveroa ei perittäisi yli 30 vuotta vanhoilta ajoneuvoilta. Näin vanhojen ajoneuvojen osuus Suomen koko autokannasta on verrattain pieni ja autovanhukset ovat lähes täysin harrastekäytössä.
Adressin tavoitteeksi on asetettu peräti 100 000 nimen kerääminen ja tällainen määrä osoittaisi päättäjille myös sen, kuinka suositusta harrastuksesta on kyse. Nimien keruun hoitavat 1.3.-31.5.2003 välisenä aikana nämä kolme valtakunnallista järjestöä jäsenkerhoineen ja myös yksittäisillä harrastajilla on mahdollisuus osallistua, sillä adressilomakkeet ovat tulostettavissa järjestöjen nettisivuilta maaliskuun alusta alkaen.
Adressi pyritään luovuttamaan uudelle eduskunnalle vielä ennen kesälomia, sillä käyttömaksujen uudistamisen ympäristöpainotteisiksi oletetaan olevan uuden eduskunnan asialistalla jo syysistuntokaudella 2003 yhdessä monien muiden ajoneuvoharrastajia koskettavien kysymysten kanssa.