Omavalmisteiden vaihtoehtoisia testaustapoja tutkineen työryhmän loppuraportti

Liikenneministeriön asettaman omavalmisteisten autojen ja moottoripyörien vaihtoehtoisia testaustapoja miettineen työryhmän loppuraportti on julkistettu. Raportti sisältää varsin kattavan paketin lainsäädäntöehdotuksia ja ehdotuksia vaihtoehtoisiksi testausmenetelmiksi omavalmisteisille autoille ja moottoripyörille. Raportti on jätetty Liikenne- ja viestintäministeriölle ja seuraavaksi odotellaan ministeriön kannanottoja ja mahdollisia toimia lainsäädännön muuttamiseksi siten, että jatkossa omavalmisteiden hyväksyminen liikenteeseen olisi nykyistä helpompaa. FHRA on tarjoutunut suorittamaan tarvittaessa ajotestejä omavalmisteisille autoille hyväksyntäprosessin osana.

Liikenne- ja viestintäministeriö antoi Ajoneuvohallintokeskukselle vuoden 2006 lopussa tehtäväksi valmistella rekisteröinti- ja muutoskatsastuksen sekä valvontatoimen tarpeisiin sekä harrasteajoneuvojen erillisrekisterin valmistelun pohjaksi eri osapuolten lähtökohdat huomioivia, sopivaksi katsottavia vaatimustenmukaisuuden arviointiin ja käytönaikaisen kunnon valvontaan soveltuvia testimenetelmiä, testaustoiminnan järjestämistä ja testauspalvelun tuottajalle asetettavia kriteereitä koskevat ehdotukset.

Työ on jatkoa Liikenne- ja viestintäministeriön vuonna 2005 käynnistämälle uudistustyölle, jonka seurauksena mm. ajoneuvojen nk. prosenttisäädöksiä on kehitetty.

Työhön ovat osallistuneet Kalevi Lintula ja Eero Leppäkorpi A-katsastuksesta, Jyrki Hautaviita YKL ry:stä, Petri Niiranen ja Turo Tiililä Test World Oy:stä, Kari Konttijärvi, Jani Luoma ja Arto Elomaa SHAL ry:stä, Pekka Vaisto ja Heikki Parviainen FHRA ry:stä, Hannu Virta SMOTO ry:stä, Teemu S. Lindfors ja Santtu Ahonen MMAF ry:stä sekä Pasi Paavola Ajoneuvohallintokeskuksesta. Ryhmän puheenjohtajana on toiminut Sami Peuranen ja sihteerinä Erik Asplund Ajoneuvohallintokeskuksesta.

Edellisten lisäksi mukana ovat olleet myös seuraavat ammattikorkeakoulu Metropolian (ent. Stadia) opiskelijat, jotka ovat ovat tehneet insinöörityönsä käsiteltyihin aiheisiin liittyen: Pasi Manner (mm. autojen pakokaasupäästöt), Anssi Venäläinen (autojen melu), Pekka Laurila (autojen radiohäiriöt) ja Pasi Kovalainen (moottoripyörien radiohäiriöt). Erik Asplundin AKElle yksittäishyväksynnästä tekemä diplomityö käsittelee myös aihetta.

Työssä on pyritty etsimään vaihtoehtoisia testaustapoja yksittäisten ajoneuvojen vaatimustenmukaisuuden toteamiseksi direktiivien vaatimuksista merkittävästi poikkeamatta. Moottoripyörien osalta esitetään uudistuksia myös rakenteen muuttamista koskeviin säädöksiin. Työssä painottuvat erityisesti harrastajien näkemykset, ja esille on tuotu myös sellaisia säädösmuutostarpeita, jotka mahdollistaisivat tiettyjen rakentelutyylien toteuttamisen, vaikka itse vaatimustenmukaisuuden toteaminen ei olekaan näiltä osin ongelma.

Työtä on valmisteltu erikseen moottoripyöriä ja autoja käsitelleissä pienryhmissä, jotta ajoneuvojen erityispiirteet on voitu huomioida mahdollisimman hyvin.

Raportti on ladattavissa kokonaisuudessaan SHAL:n sivuilta, tästä linkistä (huom! PDF, suuri tiedostokoko)

Kommentteja

Kommentoi artikkelia