SHAL pyrkii olemaan nimenomaan harrasteautoilijoiden etujärjestö. Sen ydintoimintaa on harrastustamme koskettavan lainsäädäntötyön seuraaminen ja pyrkimys vaikuttaa entistä harrasteystävällisempien lakien ja asetusten säätämiseen – ja luonnollisesti myös toiminta harrastusta vaikeuttavien lakien ja asetusten muuttamiseksi tai sellaisten estämiseksi.
Olennainen osa liiton toimintaa on myös myönteisen julkisuuden hankkiminen harrastuksellemme ja harrastajien kannalta tärkeiden kysymysten esillä pitäminen julkisuudessa ja niiden saattaminen lainsäätäjien tietoon.
Koska SHAL on edunvalvontajärjestö, sen toiminnan on tarkoitus olla puhtaasti yleishyödyllistä. Liitto ei esimerkiksi järjestä tapahtumia tai harjoita kaupallista toimintaa edustamansa harrastuksen parissa.
>> Tutustu myös SHAL infoon ja mikäli koet liiton toiminnan tarpeellisena, ilmoittaudu mukaan!