Uudelleenjulkaisimme tämän SHAL:n sivuston eilisiltana. Etujärjestölle näyttäisi olevan kysyntää. Puolessa vuorokaudessa on ilmoittautumislomakkeen kautta kiinnostuksensa ilmaissut jo useita kymmeniä harrastajia. Pääosa on kiinnostunut tukemaan toimintaa rivijäsenen ominaisuudessa, mutta myös aktiivisemmasta toiminnasta yhteisten asioiden eteen kiinnostuneita on löytynyt.
Hanketta vauhdittaaksemme liitolle avattiin tänään myös oma Facebook-profiili harrastajien tavoittamiseksi. Laajempaan medianäkyvyyteen ei vielä tässä vaiheessa ole tarkoitus panostaa, koska kuten sivustolta voi lukea, SHAL on toistaiseksi “tyhjä säkki, joka odottaa täytettä”. Olemme odottavalla kannalla ja toivomme, että kolmas kerta toden sanoisi ja edunvalvontatyö lähtisi edistymään. Siinä vaiheessa, kun alkaa näyttää siltä että toiminta saadaan herätettyä henkiin ja tarvittaessa uudistettua, on tarkoitus panostaa enemmän medianäkyvyyteen. Tämän sivuston kustannuksista ja toteutuksesta huolehtii toistaiseksi Whitewall Oy eli kustannusyhtiö Overdrive.fi-sivuston taustalta. Kiitokset myös harrasteautolehti Spinneri Magazinelle, jonka kuvapankista saimme luvan lainata harrasteautoaiheisia kuvia.
Tällä hetkellä SHAL:n puheenjohtajana toimii Jyrki Ruikkala, joka valittiin tätä kivirekeä vetämään vuonna 2005. Jyrki on myös nyt hengessä mukana, vaikka tätä uudelleenjulkaistua sivustoa ja “kolmatta yritystä” vetää liiton edellinen puheenjohtaja ja nykyinen hallituksen jäsen Heikki Skyttä. Tämäkin ponnistus tapahtuu omien töiden ohessa, joten suositeltavaa olisi tässä vaiheessa ilmoittaa kiinnostuksensa sivujemme ilmoittautumislomakkeella ja osallistua keskusteluun esim. Overdrive.fi-sivuston SHAL 2010 -aiheessa. Tarvittaessa Heikin tavoittaa myös sähköpostitse heikki.skytta[a]whitewall.fi tai puhelimitse 040 563 1433.
Mikäli teillä on linkkejä aiheesta muilla keskustelufoorumeilla käytäviin keskusteluihin, laittakaa niitä tähän jatkoksi kommentteina oheisella lomakkeella.