Suomen Harrasteajoneuvoliitto – Finlands Hobbyfordonsförbund (SHAL) on vuonna 1990 perustettu valtakunnallinen järjestö, jonka tarkoituksena on edistää kotimaan harrasteajoneuvokulttuuria ja harrastusmahdollisuuksia, valvoa suomalaisten ajoneuvoharrastajien ja harrasteajoneuvoyhdistysten etua mm. toimimalla yhteistyössä lainsäätäjien ja viranomaisten kanssa harrasteajoneuvoja koskevissa asioissa.
Käytännössä tämä tarkoittaa lainsäädäntötyön seuraamista, kannanottoja tai lausuntoja uusista lakiesityksistä, asetuksista ja niiden tulkinnoista; harrasteautoilun epäkohtien nostamista julkiseen keskusteluun ja saattamista viranomaisten ja lainsäätäjien tietoon. Lisäksi edunvalvontatyötä tukeakseen liitto voi toiminnallaan vaikuttaa harrastuksen yleisen arvostuksen nostamiseen ja myönteisen julkisuuskuvan luomiseen.
Poiketen muista valtakunnallisista harrasteajoneuvojärjestöistä, Suomen Harrasteajoneuvoliittoon ei toistaiseksi kuulu lainkaan henkilöjäseniä vaan järjestöön voivat liittyä ainoastaan rekisteröidyt harrasteajoneuvoyhdistykset. Kaiken harrastustoiminnan hierarkisesti alleen kokoavan sateenvarjon sijaan tarkoituksena on siis ollut luoda nimenomaan harrastuksen etujärjestö, joka edustaisi koko laajaa harrastajakenttää. Nykyisin kun entistä suurempi osa alan harrastajista on perinteisten paikallisyhdistysten ja merkkikerhojen ulkopuolella, on ilmassa ollut ajatus sallia myös henkilöjäsenten liittyminen suoraan liiton jäseneksi. Liiton alkuperäiset säännöt löytyvät PDF-versiona tästä linkistä.
Parhaimmillaan liiton jäsenjärjestöjen yhteenlaskettu jäsenmäärä oli 1990-luvulla noin 10 000 alan harrastajaa ja liitto osallistui aktiivisesti keskusteluun mm. käyttömaksuja vastaan leimautuen mielipiteissä välillä kenties liikaakin ”yhden asian liikkeeksi” käyttömaksuja vastaan. Vuosituhannen vaihdetta kohden liiton toiminta kuitenkin väheni ja 2000-luvun alkaessa voidaan liiton katsoa olleen lähes vailla toimintaa.
Vuonna 2001 alkoi alan harrastefoorumeilla keskustelu edunvalvonnasta ja tämän seurauksena Suomen Harrasteajoneuvoliiton toimintaa elvyttettiin vuosituhannen alussa ja liiton toimintaan saatiinkin mukaan kourallinen aktiivisia ihmisiä. Yhteistyötä kahden muun valtakunnallisen järjestön, Finnish Hot Rod Association (FHRA) ry:n ja Suomen Automobiili-Historiallinen Klubi (SA-HK) ry:n kanssa viriteltiin ja aikaiseksi saatiinkin useampia hedelmällisiä yhteispalavereja. Järjestöjen yhteistyönä koottiin yli 16.000 nimen adressi harrasteautoilun verotusta vastaan ja järjestettiin harrastajien ja johtavien virkamiesten välinen keskustelutilaisuus. SHAL oli tämän jälkeen edustettuna mm. rakenteluun positiivisesti vaikuttaneessa APU-työryhmässä.
Toimintaan ei kuitenkaan saatu riittävästi resursseja ja liiton pyörittäminen jäi harvalukuisen aktiivijoukon harteille. Jäsenkerhojen lukumäärä ja sitä myötä liiton jäsenmäärä ja painoarvo jäivät vähäisiksi ja 2000-luvun puolivälin jälkeen liiton toiminta painui takaisin horrostilaan, vaikka tilaus ja tarve harrastajien edunvalvonnalle oli ja on edelleen olemassa. Liiton aiemmat aktiivit ovat kuitenkin pitäneet järjestön hengissä ja valmiina uuteen aktivoitumiseen mikäli harrastajakentältä löytyisi tahtoa ja uusia resursseja toiminnan uudellenkäynnistämiseen.
Harrastajien edunvalvontaa pitäisi jatkaa, sillä autoilua ja liikennettä koskeva lainsäädäntö on parhaillaan suurten muutosten kourissa ja vastaavasti ajoneuvoharrastajakenttä on entistä hajanaisempi eikä nykyisellään harrastajien tarpeita huomioida riittävästi uusia lakeja säädettäessä. Yksi syy tähän on juuri se, ettei harrasteautoilijoilla ole vahvaa etujärjestöä, jonka ääntä kuunneltaisiin. Jotta toimintaedellytykset Suomen Harrasteajoneuvoliitolle olisivat ylipäätään olemassa, olisi valitettavan hajanainen harrastajakenttä saatava tavalla tai toisella puhaltamaan yhteen hiileen, jolloin aktiivisten harrastajien voimavarat saataisiin tehokkaasti hyödynnettyä edunvalvonta-asioissa.
Varsinaisen edunvalvonnan ohella liiton tulisi siis kehittää yhteistyötä ja luoda uusia kontakteja erityyppisten harrastajien välille. Jos eri harrastajaryhmät olisivat asioiden takana yhtenä rintamana olisi liitolla paremmat mahdollisuudet tehokkaasti vaikuttaa harrastajia koskeviin kysymyksiin. SHAL on perustettu nimenomaan palvelemaan ja edustamaan kotimaisia harrasteautoilijota, jaharrasteajoneuvoyhdistyksiä sekä valvomaan harrastajien yhteistä etua – olisi siis erittäin tärkeää, että mahdollisimman suuri joukko alan yhdistyksiä olisi mukana vaikuttamassa liiton toimintaan ja sitä kautta tukemassa ponnisteluja harrastajien aseman ja harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi.
Jotta toiminta saataisiin jälleen käyntiin ja SHAL tarvitsisi joukon avarakatseisia ja laaja-alaisia toimihenkilöitä, jotka eivät aja vain oman harrastajaryhmänsä vaan koko harrastajakentän yhteistä etua. SHAL on perustettu hyvin toisenlaiseen maailmaan ja tuolloin niin yhteiskunta kuin harrastuskin oli erilaisessa tilanteessa. Jotta me harrasteautoilijat pystyisimme vastaamaan nykypäivän haasteisiin, myös liiton toimintaperiaatteet ja organisaatio olisi syytä tuoda 2010-luvulle.
Mikäli sinua itseäsi tai edustamaasi harrasteautoyhdistystä kiinnostaa olla mukana luomassa uutta, entistä toimivampaa edunvalvontajärjestöä harrasteautoalalle, jätä yhteystietosi ja oma mielipiteesi sivustomme ylälaidan “ilmoittaudu” -lomakkeen kautta. Mikäli kiinnostusta ja aktiivisia toimijoita löytyy, otamme yhteyttä ja kutsumme teidät avoimeen keskustelutilaisuuteen SHAL:n ja edunvalvonnan tulevaisuudesta.